Bordering Actors on kolmen naisen tutkijakollektiivi, joka perustettiin syksyllä 2014 runsaan vuoden kestäneen tiiviin tutkimusyhteistyön innoittamana. Työtämme yhdistää ennen kaikkea kiinnostus tiedon tuotantoon liittyvien valtasuhteiden politiikkaan, joita olemme joutuneet pohtimaan kriittisesti myös henkilökohtaisella tasolla, toimiessamme valkoisina ja ulkopuolisina tutkijoina erilaisten yhteiskunnallisten liikkeiden laitamilla sekä pyrkiessämme tuomaan näiden liikkeiden näkökulmia esille omassa työssämme ja tutkimusinstituutioissamme.

Kollektiivimme nimi, Bordering Actors, kuvaa tähän positioon liittyviä useita paradokseja ja mahdollisuuksia, itseironiaa pois sulkematta. Alunperin termin on kehittänyt norjalainen sosiologi Per Otnes, joka pohtii samankaltaisia teemoja syväluotaavasti artikkelissaan "Retrospect on the Sámi Nation: Text, context, field, symbolic violence. Confessions of a Bordering Actor" (Dieđut 4/2006).

Miksi tutkijakollektiivi?

Tutkijakollektiivin kautta pyrimme lujittamaan yhteistyötämme sekä vastaamaan joihinkin haasteisiin, joita yhä kiristyvä akateeminen kilpailu asettaa aidon yhteistyön tekemiselle. Julkaisemalla yhteistyömme kollektiivin nimissä voimme esimerkiksi vastustaa nykyistä järjestelmää, joka pakottaa yhteisjulkaisujen kirjoittajat arvottamaan oman keskinäisen yhteistyönsä tuotokset asettamalla kirjoittajien nimet tiettyyn, kirjoittajan panosta heijastavaan "arvojärjestykseen". Kollektiivinimen tavoitteena ei ole häivyttää omaa tekijyyttämme, vaan tasavertaistaa se suhteessa toinen toisiimme sekä alleviivata yhteistyön merkitystä myös kunkin oman ajattelun ja tutkimustyön kannalta.

Näiltä sivuilta löydät tietoa julkaisuistamme ja toiminnastamme. Lisäksi pyrimme rakentamaan sivuille kattavan valikoiman erilaisia linkkejä, tekstejä ja muita lähteitä, jotka ovat syystä tai toisesta olleet meille itsellemme tärkeitä ja kiinnostavia, ja joihin mielellämme haluaisimme kiinnittää myös muiden huomion.

Keitä olemme?

Hanna Laako on Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan linjalta väitellyt valtiotieteiden tohtori (2011). Hän tekee tällä hetkellä postdoc-tutkimusta Meksikossa... Katso lisää

Laura Junka-Aikio toimii tohtoritutkijana Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa. Itä-Lontoon yliopistosta vuonna 2011 väitellyt, myös taiteiden puolella työskennellyt Junka-Aikio on aikaisemmin... Katso lisää

Tiina Seppälä on väitellyt kansainvälisestä politiikasta Lapin yliopistosta, jossa hän työskentelee nykyisin tutkijatohtorina. Hänen väitöskirjansa (2010) käsitteli sodanvastaista liikettä ja... Katso lisää